Felden-MiKä?
Teksti on käännetty Larry Goldfarbin artikkelista Felden-WHAT.
Oli juuri tapahtumassa jotain, jota odotin hiukan kauhulla: olin ystäväni Marcellon syntymäpäiväjuhlilla, nautin brasialaisesta musiikista, kun joku vieraista alkoi keskustella kanssani. Juttelimme tavanomaisista asioista, kuten säästä, ja siitä kuinka tunsimme juhlakalun. Peter oli juuri kertonut minulle, minkälaista työtä ja tutkimuksia hän tekee, kun sitten SE kysymys tuli esille:
”Mitä teet työksesi?”
”Olen Feldenkrais®-ohjaaja.”
”Felden -mitä?”
”Feldenkrais on liikkeen uudelleen opetteluun kehitetty menetelmä, menetelmä on kehittäjänsä mukaan nimetty.”
”Felden-Christ?”
”No ei kyllä ihan. Kyseessä on F-E-L-D-E-N-K-R-A-I-S, sen loppu rimmaa nais-sanan kanssa.”
”Feldenkrais?”
”Aivan, Feldenkrais-menetelmässä® opetetaan toimintaa liikkeen avulla. Minä teen töitä ihmisten kanssa, joilla on fyysisiä rajoitteita, kuten kroonista kipua tai neurologisia eli hermostollisiin sairauksiin liittyviä ongelmia. Myös sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka haluavat parantaa esiintymisosaamistaan, kuten muusikot tai urheilijat. Opetan myös yliopisto-opiskelijoita, jotka opiskelevat liikuntakasvatusta.”
”Mitä sinä siis opetat?”
”Useimmiten ihmiset tulevat tunneilleni, koska heillä on jonkinlainen fyysinen rajoite, jotain joka haittaa heidän päivittäistä elämäänsä tai vaikeuttaa edistymistä joissain haluamissaan taidoissa. Minun vaativa tehtäväni on kyetä huomaamaan, kuinka he liikkuvat, ja kuinka liikkuminen vaikuttaa heidän kokemaansa haasteeseen, ja toisaalta, kuinka he voisivat liikkua paremmin.”
”Kuulostaa mielenkiintoiselta. Onko se jonkinlaista fyysistä harjoittelua? Tai opetatko ihmisille, kuinka parantaa ryhtiään?”
”No, siihen ei ole yksinkertaista vastausta. Ehkä suurimmaksi osaksi siksi, että se mitä ja miten opetan, eroaa kovin paljon perinteisen harjoittelun ja esimerkiksi kehon asennon ja vaikkapa ryhdin käsitteestä. Perinteisesti ajatellaan, että jos ryhti on huono ja lihasvoima heikko, lihasvoimaa tulisi harjoittaa ryhdin korjaamiseksi. Toisaalta, jos huono ryhti aiheuttaa vaivasi, sinun tulisi korjata se seisomalla suorassa. Molemmissa olettamuksissa keho käsitetään sellaiseksi, jota voi muokata ja siihen lisätä asioita, ikään kuin se olisi muovailuvahaa. Kummankaan näkemyksen mukaan ihmisellä itsellään ei olisi mahdollisuutta tehdä jotain, joka vaikuttaa toimintaan myönteisesti, vaikkapa liikkumalla toisella tavalla.”
”Tarkoitatko, ettei ihmisten pitäisi liikkua/treenata?”
”Ei, en tarkoita sitä. Se, mitä haluan sanoa, on että pelkkä asioiden automaattinen/mekaaninen toisto ei riitä. Perinteisen harjoittelun taustalla on sellainen ajatus, että lihasten pitäisi olla vahvempia. Niinpä harjoittelu on suunniteltu tätä tarkoitusta varten. Mielestäni tämä ajatus on virheellinen, sillä sellaiset ongelmat, joiden kanssa minä työskentelen – krooninen kipu, neurologiset vaikeudet, liikkumisen haasteet – eivät liity siihen, kuinka vahva joku on, vaan siihen, millä tavalla ihminen liikkuu ja käyttää kehoaan. Voisi sanoa, että minua kiinnostaa se, kuinka ihmiset liikkuisivat fiksummin, ei vahvemmin.”
”Tarkoitatko, että liikkuminen voi saada aikaan ongelmia?”
”Kyllä, se on lähellä sitä, mitä minä ajan takaa. Se tapa, miten ihminen liikkuu voi johtaa ongelmiin. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että ihminen voi tiedostamattaan liikkua tavalla, joka on ongelmien syy.”
”Siis, että kuvittelemme olevamme liian heikkoja tai jonkin vammamme aiheuttavan vaikeuksia, vaikka oikeastaan syynä onkin se, millä tavalla liikumme, emmekä ole siitä tietoisia?”
”Niin, useimmat meistä eivät ole tietoisia siitä, kuinka liikumme. Kiinnitämme enemmänkin huomiota asioihin kuten, minne olemme menossa tai mitä olemme tekemässä kuin siihen, kuinka asioita teemme. Mieti esimerkiksi, kuinka nouset istumasta seisomaan. Millä tavalla teet sen? Mitä siinä tapahtuu? Mikä liikkuu missäkin järjestyksessä?”
“Peter nousee joitakin kertoja seisomaan ja istuutuu uudelleen. Hoksaan, mitä tarkoitat. Se onkin haastavampaa kuin oletin. Tavallisesti mietin vain nousemista pystyyn, ja seuraavaksi huomaankin jo seisovani. En ole aiemmin tainnut miettiä asiaa tarkemmin.”
”Sitä minä juuri tarkoitan: useimmat meistä eivät ajattele kehoaan, kunnes jossain kolottaa tai on muita ongelmia. Se voi tarkoittaa, että olemme jo pidempään liikkuneet tehottomalla tai jopa kehoamme vahingoittavalla tavalla, ja vasta aikojen kuluttua huomaamme jotain olevan pielessä. Tässä kohtaa ei päde vanha sanonta: Jos se toimii, älä korjaa sitä.”
”Mutta miksi ihmeessä emme huomaa?”
”Koska liikkeistämme tulee automaattisia, totuttuja. Me toistamme liikkeitä yhä uudelleen samalla tavalla huomaamattamme. Kun jostain tulee automaattista, se häviää tietoisuudestamme. Se ei välttämättä ole huono asia, sillä se on osa oppimisprosessia.”
”Tarkoittaako se, että opimme liikkumaan tehottomalla tavalla?”
”Kyllä.”
”Miksi?”
”No, koska liikumme vain juuri niin hyvin kuin olemme oppineet, ja liikkumaan oppiminen on melko sattumanvarainen tapahtumasarja. Siihen vaikuttavat monet asiat: lapsuuden kehitys, saamiimme vammoihin sopeutuminen, harrastuksemme, kuten vaikkapa urheilu tai musiikin soitto, ja myös työskentely tottumuksemme. Ja koska emme oikein ymmärrä, kuinka kehomme toimii, liikkeemme eivät monestikaan sovi yhteen kokonaisuuden kanssa. ”
”Voisitko antaa esimerkin?”
”Ilman muuta. Ihmiset kuvittelevat vartalon taipuvan linkkuveitsen tavoin vyötärön kohdalta, ja he toimivat tämän mielikuvan lailla. Valitettavasti alaselän toiminta ei vastaa tätä mielikuvaa, vaan lonkkanivelten rakenne on se, jonka ansiosta ylävartalo taipuu eteen ja taakse. Selän lihaksia ei ole suunniteltu saranan tapaiseen liikkeeseen. Mielenkiintoista tietysti on, että juuri alaselän alue kipeytyy ihmisillä kaikkein herkimmin.
”Ymmärrän. Kun ihminen liikkuu kuvaamallasi tavalla taivuttaen/taipuen vyötäröstä, se voi johtaa selän rasituksiin ja kipuihin.”
”Niin juuri, ymmärrät ihan oikein. No, joka tapauksessa olen tainnut viedä jo liian paljon aikaasi. Pahoittelut, saatan innostua joskus kertomaan liikaakin omasta työstäni.”
”Ei, ei todellakaan, tämä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, ja voittaa mennen tullen tavanomaisen jutustelun. Äidilläni on jo vuosia ollut selkäkipuja, joten olen kovin kiinnostunut työstäsi. Meinasinkin kysyä, miten voisit auttaa häntä.”
”Tuohon ei ole helppo vastata, koska minunhan tulisi nähdä, kuinka äitisi liikkuu.”
”Voitko kertoa, kuinka yleensä toimit, kun alat työskennellä jonkun henkilön kanssa?”
”Joo, voin kuvailla, mitä tapahtuisi, jos äitisi tulisi käymään luonani. Aluksi vain havainnoisin hänen liikkumistaan, pyytäisin häntä kääntämään vartaloaan oikealle ja vasemmalle, taivuttamaan eteenpäin ja takaisin ja kummallekin sivulle. Asettaisin käteni esimerkiksi hänen selkänsä lihasten päälle tunnustellakseni, mitkä lihakset aktivoituvat ja mitkä pysyvät jännittyneinä, eivätkä anna liikkeelle myöten. Pyrkisin etsimään jonkinlaista tapaa tai mallia, joka näkyy muussakin liikkumisessa.”
”Nyt en tainnut ymmärtää. Mitä tarkoitat, kun sanot, että pyrkisit etsimään jonkinlaista liikkumisen tapaa tai mallia?”
”Tarkoitan, että usein vaikuttaa siltä kuin henkilö olisi tiedostamattaan juuttunut tietynlaiseen tapaan toimia tai ylläpitämään jotain asentoa. Jos esimerkiksi vaikkapa loukkaat jotenkin jalkasi, kävelytyylisi muuttuu ja alat ontua. Ontuminen saattaa jonkin aikaa loukkaantumisen jälkeen olla välttämätöntä, mutta toisaalta se saattaa jatkua tarpeettomankin pitkään. Jos tapa vaan jatkuu pidempään kuin on tarpeen, se saattaa puolestaan saada aikaan uusia kipuja, jäykkyyttä ja muita ongelmia. Tämä on vain yksi esimerkki, voit nimittäin ”ontua” olkapäävamman, niskan tai vaikkapa selän suhteen. Tosin vammautuminen ei välttämättä ole ainoa ”ontumisen” syy, se voi johtua samantyyppisestä tottumisen mekanismista, jos esim. urheilet yksipuolisesti, soitat yhtä instrumenttia, toistat työssäsi aina uudelleen samaa liikettä jne. Tarkoitan, että jos kehität liikemallin, josta et pääse eroon, vaikka se olisi muuttunut tarpeettomaksi, näkyy tämä myös ihan kaikissa muissakin aktiviteeteissasi.”
”Jatka ihmeessä.”
”Työskentelin esimerkiksi äskettäin erään bussinkuljettajan kanssa, jolla oli toistuvia selkäkipuja. Kun havainnoin hänen liikkeitään, huomasin että hänen alaselän lihaksensa olivat hyvin jännittyneet ja alaselkä ylipäätään erittäin jäykkä. Vaikka hän yritti venytellä, hän ei saanut alaselkäänsä rentoutumaan. Vaikutti siltä, ettei hän pystynyt lainkaan kontrolloimaan kyseisiä lihaksia. Hän oli kuvitellut, että selän tulisi olla suora, niinpä hän oli ensimmäisen, vuosia sitten olleen, selkäkipuepisodinsa jälkeen opetellut pitämään selän aivan lautasuorana. Kun hän sitten liikutti ylävartaloaan, hän ylikuormitti yläselän lihaksia, niin että ne lopulta olivat koko ajan kipeät. Huolimatta siitä, ettei lääkäri ollut löytänyt mitään vammaa, bussinkuljettaja epäili, että hänen selkärangassaan oli jotain vialla. Saatoin auttaa häntä näkemään, että kipujen syynä oli hänen tapansa liikuttaa omaa vartaloaan.”
”Kun hän hoksasi asian, pystyikö hän muuttamaan toimintatapaansa?”
”Ei suinkaan heti. Vuosien kuluessa hän oli kadottanut yhteyden omien lihastensa toimintaan, ja hän toimi ikään kuin autopilotilla unohdettuaan, miten siirrytään takaisin manuaaliseen ohjaukseen.”
”Mitä sitten teet sellaisessa tapauksessa? Voin kuvitella sen turhautumisen määrän, kun hoksaa olevansa ongelman syy, eikä kykene yksin tekemään asialle mitään.”
”Juuri tässä kohtaa menetelmän ydinajatus tuleekin näkyväksi. Käytän kahta eri tekniikkaa työskentelyssäni: on yksilöllisiä tunteja, joissa ohjaan omilla käsilläni yksittäistä henkilöä, ja toisaalta ryhmätunteja. Molemmissa perustana on ohjata ihmisiä tulemaan tietoiseksi liikkumistavoistaan, myös siitä kuinka he oikeastaan voisivat liikkua sekä lisätä liikevaihtoehtoja ja liikkumisen mukavuutta. Ryhmätunneilla ohjaan ihmisiä sanallisesti löytämään liikkeisiin helppoutta, yksilötunneilla ohjaan samaa asiaa omien käsieni avulla.”
”Tekeekö se kipeää?”
”Ei lainkaan, Feldenkrais-menetelmä on hyvin lempeä. Mikäli uusi liikemalli on miellyttävämpi kuin aiempi, toiminnan muuttaminen on yksinkertaista. Tykkään sanoa, että mottomme on: ’Vähemmän kipua, ENEMMÄN hyötyä’.”
”Onko se samantyyppistä kuin hieronta tai kiropraktiikka?”
”Ei. Ainoa yhteinen tekijä on, että me kosketamme ihmisiä, mutta muuten Feldenkrais-menetelmä on hyvin erilaista. Hieroja työskentelee suoraan lihaksia työstämällä, kiropraktikko puolestaan luita ja niveliä manipuloimalla. Feldenkraisissa työskennellään liikkeiden säätelyä ja koordinaatiota parantaen, mikä tarkoittaa, että työskentely kohdistuu ihmisen hermostoon ja liikkeiden koordinaatioon.”
”Mitä tarkoitat?”
”No, jos ajattelet mainitsemaani bussinkuljettajaa, hänen lihaksensa olivat kireät, koska hänen hermostonsa käskytti niitä jännittymään. Lihakset eivät siis jännittyneet itsestään, koska ne eivät osaa toimia itsenäisesti. Ihmisen aivot ja hermosto ohjaavat lihasten toimintaa. Minun tehtäväni on auttaa ohjattavaani oppimaan uudelleen omien lihastensa hallintaa. Käytän siihen hyvin lempeitä ohjattuja liikkeitä, ja pysyttelen liikkeiden helppouden rajoissa koko ajan.”
”Melko uskomatonta. Sinä todellakin uskot, että ihminen voi muuttua ilman kipua?”
”Ilman muuta. Se on yksi syy siihen, miksi rakastan tätä työtä.”
”Hetkinen vielä, äidilläni on jonkinlaisia ongelmia välilevyjensä kanssa. Voisiko Feldenkrais parantaa hänet?”
”Feldenkrais-menetelmässä ei ole kyse ihmisen parantamisesta. Se ei ole lääketieteellinen hoitomuoto, se on oppimismenetelmä. Tarkoituksena on auttaa ihmisiä saamaan itse ote omasta elämästään, niin että he ymmärtäisivät, miksi he tuntevat tietyllä tavalla, ja oppisivat muuttamaan toimintaansa, jotta heidän ei tarvitsisi tuntea kyseisellä tavalla. Jopa silloin, kun henkilöllä on jokin orgaaninen ongelma tai sairaus, voin usein auttaa heitä toimimaan sen kanssa toisin. Esimerkiksi, kun vaikkapa työskentelen artroosia potevien ihmisten kanssa, tehtäväni ei ole parantaa heidän sairauttaan, vaan auttaa heitä toimimaan niin, etteivät he kuormita kuluneita niveliään, vaan että he oppisivat tekemään miellyttävämmällä, turvallisemmalla tavalla sen, mitä he haluavat tehdä. Sama koskee välilevyvaivoista kärsiviä – kysymys kuuluu, kuinka henkilö voisi toimia niin, että toiminta olisi miellyttävämpää ja he välttäisivät mahdollisia uusia ongelmia.”
”Oi, nyt täällä juhlaväki sytyttelee jo kynttilöitä. Voidaanko jatkaa keskustelua juhlien jälkeen…”